Tarvitseeko minun laihduttaa, jos en tahdo?

Otsikko viittaa siihen, että aion puhua laihdutuksesta ja siitä, miten suhtauduin tähän tilanteeseen ja miksi homma kusahti aina niin tehdessäni.

En aio vieläkään laittaa itsestäni kuvaa, mutta väittäisin, että moni lukijoista pitäisi minua korkeintaan pyöreänä normaalipainoisena, mahdollisesti ehkä painoindeksin ylärajoilla. Kuitenkin painoindeksini on nyt 29,74 tämän laskurin mukaan, ja pituudelle 164 cm painoa on selkeästi liikaa.

Sen vuoksi, että en näyttänyt mielestäni stereotypiselta ylipainoiselta, päähäni muodostui mielikuva, etten ole kovinkaan lihava, korkeintaan pyöreä. En uskonut vaakaa, vaikka näin lukemat silmieni edessä ja vaikka housun napit eivät menneet enää samalla tavalla kiinni. Suljin silmäni siltä totuudelta, että vaatteet näyttivät kamalilta ja huonosti istuvilta päälläni. 

Kun jossain vaiheessa tajusin totuuden, tunsin menettäneeni kaiken toivon. En ollut enää lievästi lihava, olin vielä lihavampi. Ajattelin, että mitä väliä sillä on, että syönkö suklaalevyn vai menenkö lenkille, jos kerta paino vain kertyy vyötäisille ja reisiin. En myöskään miettinyt sitä, että kuinka tärkeää olisi muutenkin liikkua, vaan mietin sitä, että se sattuu, tuntuu pahalta, ahdistaa, itkettää. Oli paljon mukavampi istua iltaisin telkkarin ääressä ja syödä sipsejä verrattaessa siihen, että menisin ulos lenkille tai uimahalliin vesijuoksemaan. Valitsin ruokapaikassa salaatin sijasta hampurilaisen ja pitsa tuli syötyä aina kokonaan.

Yritin laihduttaa niin, että en syönyt enää herkkuja niin usein ja tein naurettavia liikuntasuunnitelmia, vaikka tiesin sen olevan hyödytöntä, koska olin epämotivoitunut paska, jonka unelmina oli sänky ja suklaa, mahdollisesti molemmat yhtäaikaa. Koska suunnitelmani olivat naurettavia, en jaksanut noudattaa suunnitelmaa pitkään ja luovutin. Siihen päälle yritin vielä lisätä terveellistä ruokaa niin katastrofi oli valmis ja kierre jatkui samana.

Yhtenä päivänä jokin lamppu syttyi päässäni ja tajusin, mikä oli mennyt aiemmilla kerroilla pieleen. En ollutkaan epämotivoitunut paska, yritin vain tehdä liian paljon liian nopeasti! Sen tajuttuani aloitin pienillä muutoksilla: herkkujen vähentäminen niin, että sain kuitenkin syödä niitä silloin tällöin, veden juonti, liikuntaa vähitellen jne. Tarkemmin voi lukea edellisestä postauksestani.

Elämänmuutosprojektia on takana päin noin 2 viikkoa, ja painoa pudonnut 1,4 kiloa. Minulle jo se on paljon, vaikka kärsimätön mieleni haluaisi olla jo 80 kilon alapuolella. Tiedän kuitenkin, että hiljaa hyvä tulee :) Elämää on kuitenkin niin paljon edessä, joten miksi kiirehtisin ♥