Olen Suklaakreivitär ja pelkään lihovani liikaa, kun syön

Tämä aihe on pyörinyt mielessäni aina aika ajoin, otsikkoakin olen vaihtanut monta kertaa ja varsinaista tekstiä kirjoitin ja poistin valehtelematta 3 kertaa. Sitten tänään, aika lailla puoli neljältä sunnuntai-iltapäivänä, tajuntaani iski eräs tosiasia: jos en pysty myöntämään otsikon ongelmaa suoraan, en saa sitä selvitettyä ja siten laihtuminen vaikeutuu tai ainakin hidastuu. Siispä puhun suoraan kaikki ajatukseni ko. aiheesta.

Olen inhonnut kroppaani jo 6-vuotiaasta asti (kuulostaa pahalta, mutta totta se on) ja aloin miettimään painoani ja laihduttamista lukiossa kunnolla. Silloin laihdutin ensimmäisen kerran ja paino putosikin puolessa vuodessa 60 kilosta 54-56 kiloon liikunnan lisäämisellä. Vaikka iloitsin kevyemmästä olosta ja paremmin istuvista vaatteista, pelkäsin kunnollisen ruoan syömistä ja siitä johtuvaa painon nousua. Huomautan tässä vaiheessa, että tilanne ei edennyt missään vaiheessa siihen, että olisin skipannut aterioita ja lopettanut syömistä kokonaan, en ollut syömishäiriöinen. Olin vain vainoharhainen tietystä luvusta vaa'alla ja siitä täydellisestä vartalosta.

EI NÄIN!

EI MYÖSKÄÄN NÄIN!

 Kuten voidaan olettaa, homma kansankielisesti kusahti lukion lopulla, kun paino nousi 65 kiloon erinäisten henk.kohtaisten syiden takia. Siitä alkoi jojottelu, joka on päätynyt siihen, että painan tällä hetkellä liikaa. Tällä hetkellä olen tosin viisaampi, että pyrin syömään ja liikkumaan sopivia määriä. Pelko kuitenkin ajoittain kummittelee takaraivossa aina, kun nousen vaa'alle siitä huolimatta, että paino voi vaihdella viikottain jopa 2 kilolla. Myös tämä syömishölmöilyni nosti päätään mahataudin aikaan, koska silloin ei aluksi mikään ruoka maistunut miltään, mutta luulin, että pärjäisin sillä vähällä määrällä joulun pyhien yli, minä hölmö :D

Toinen asia, joka on muuttunut siitä viimekertaisesta laihduttamisesta, on suhtautuminen itseeni. Tiedän olevani lihava, mutta katson vartaloani eri silmin ja näen pienetkin muutokset nopeammin kuin koskaan aiemmin. Sallin myös repsahdukset enkä soimaa itseäni kohtuuttomasti siitä, että syön kaksi proteiinipatukkaa kerralla syömisikkunan auettua. Nykyisin voisin sanoa, että pidän kropastani ja haluan kohdella sitä parhaalla mahdollisella tavalla :) Rakkaus itseään kohtaan on yhtä tärkeää kuin rakkaus puolisoa, perhettä ja ystäviään kohtaan, vai haukkuisiko kukaan teistä omaa äitiänne rumaksi, arvottomaksi läskikasaksi, jonka pitäisi kadota maan päältä?

VAAN NÄIN :)

Joka tapauksessa haluan sanoa teille, jotka kamppailevat saman pulman kanssa, että ette ole yksin, on ihan normaalia tuntea näin ja puhukaa asiasta jollekin! Asian myöntäminen helpottaa oloa ja siten elämäntapamuutosta :)

Seuraavassa postauksessa... tai no, en lupaa mitään :D Kirjoitan joka tapauksessa jotain, mutta en tiedä mistä :) Palaillaan!

Askelia metsästän, tahdon saada paljon...

Mysteeriotsikot ♥ Ei vaan, on sillä ihan tarkoituskin :D Ostin joskus vuosi sitten keväällä housun vyötärölle laitettavan askelmittarin, joka mittaa kävellyt kilometrit, mailit ja kulutetut kalorit + tietysti askeleet. Olen huomannut sen toimivan hyvänä motivaattorina, kun asettaa realistisen tavoitteen askelmäärään, itselläni tavoite on vapaapäivänä 2000 askelta, koulupäivinä 5000 ja viikonloppuisin mielellään 7000 :) Ihanteellinen askelmäärä olisi 10 000, mutta aion päästä tavoitteeseen vähitellen.

 Nyt, kun aktiivisuusmittarit ovat tämän hetken hittituote, moni ei välttämättä suosi tämän kaltaisia perinteisiä mittareita. Voin myöntää itsekin, että ranteeseen laitettava mittari houkutteli minuakin, sillä sen katoamista ei tarvitsisi miettiä, kun se olisi koko ajan ranteessa ja askelmäärän voi katsoa yhtä luontevasti kuin katsoisi kelloa. Kokeilin mittaria erään ystäväni luona (kyseinen henkilö tunnistaa tästä itsensä, murmeli ♥) ja se tuntui kyllä kätevältä välineeltä: mittasi askeleet, kilometrit ja kalorit ja lisäksi siihen sai lisättyä oman  päivittäisen tavoitteen. Sen ongelma oli tosin siinä, että se otti ranteessa askelia myös lankakerän kerimisestä ja neulomisesta :D Niinpä sen luotettavuus oli hieman kyseenalainen. Myös minun askelmittarini ongelma on siinä, että se ottaa askeleita silloin, kun sen laittaa paikalleen ja jos sitä ravistaa. Lisäksi nollautumisnappi on hankalassa paikassa, jos tarvitsee esim. kumartua tai kyykistyä. Muutaman kerran olen sitä ominaisuutta kironnut... Koen tämän kuitenkin tässä vaiheessa minulle sopivimmaksi tavaksi kerätä päivän saldoa täyteen :)

Pyydän tässä välissä anteeksi sitä, etten kirjoitellut blogiani pariin viikkoon :( Olin lomalla ja viime viikko meni lomalta palautuessa. Nyt, kun arki on taas hallussa, on mukavampi miettiä terveellistä elämää ja mahdollisesti uusia liikuntaharrastuksia :) Uimahallikortti minulla on, jotta pääsen hieman edullisemmin vesijuoksemaan. Aamukävelyt ovat jääneet toistaiseksi aikataulusta pois, mutta saatan korvata ne aamujumpalla kotona, mikä on melkein sama asia. Tällä hetkellä mietin, osallistuisinko jollekin ryhmäliikuntatunnille ihan vain uteliaisuudesta :) Minulla on muutama vaihtoehto mielessäni, mutta kirjoitan niistä lisää myöhemmin ;)

Seuraavassa tekstissäni kirjoitan syömisen pelosta ja laihduttamisesta. Palaillaan ja hyvää vuoden alkua näin myöhässä :)